Aiemmat postaukset lukeneena, teillä on varmasti jo käsitys allekirjoittaneen "raskaasta kaasujalasta" ja kaikista muistakin henkisistä vaikeuksista. Raskas kaasujalka voi kyllä olla myöskin psyykkinen vika tai johtua vain jalan painosta ja jalan omistajan huonosta kunnosta. Tai autosta. Meidän auto esimerkiksi tykkää musiikista, miten parempi meno auton sisällä, sitä enemmän autollakin alkaa menojalkaa vipattamaan ja mittari kipuaa kuin salaa, jos ei nyt törkeään, niin lievään ylinopeuteen. Joissain autoissa tätä ominaisuutta ei ole, tai se on törkeästi kumottu idiotus cuscimuksella, eli siis idiootilla kuskilla.

Idiotus Cuscimus on ihmisryhmän yksi alalaji, se jakaantuu vielä moneen eri tyyppiin, nyt käsittelemme tarkemmin tyyppiä I.C. Jarrumus Maximus, joka toisinaan muistuttaa hyvinkin suuresti sisarlajiaan I.C. Hidastelus Maximus. Elikkäs...

Ajelin pari päivää sitten _kaikessa rauhassa_ Tikkurilassa kun eteeni töpsähti mainio yksilö Jarrumus-lajista. Ensin en heti tajunnut kramppasiko sedällä jalka välillä vai oliko hänellä huono näkö vai mikä ihme oli ongelman nimi. Siinä seuraavat 15 kilometriä köröteltyäni ja paniikkijarrutuksia (no ei sentään, turvavälit pelastaa AINA) tehtyäni, totesin bongauksen aidoksi, pesunkestäväksi jarrumieheksi. Ja siis tosiaan, mieheksi. Keski-ikäiseksi volvolla ajavaksi jarruMIEHEKSI. Jos totta puhutaan, ärsytys olisi ollut pienempää, jos en olisi meinannut pamauttaa perseeseen pariin otteeseen. Lajilleen uskollisena kuski nimittäin jarrutti JOKAISESSA _mutkassa_, suoralla, jos edessä oli vaikka 25 metrin päässä liikenneympyrä jossa ei ollut ketään, eikä edes tulossa, uudelleen vielä ennen ympyrää ja ympyrässä ja ympyrästä poistuttaessa ja niin matka jatkui. Aina kun kuvittelin että nyt se tuli järkiinsä, verkkokalvoille ilmestyi Volvon jarruvalojen hehku. Uskomatonta. Ja kun ei voi edes syyttää keliolosuhteita, joo, oli märkää, mutta ei vesisadetta, ei lunta, ei räntää ei jäätä, ei edes viereisellä pellolla.

Ja sitten tultiin risteykseen. Ei valoristeykseen, sellaiseen, missä olimme molemmat kääntymässä sivutielle vasemmalle ja vastaan oli tulossa 200 metrin päässä auto, saattoi olla kauempanakin. Mitä tekee Jarrumus Maximus. Aivan oikein, jarruttaa, pysäyttää auton ja jatkaa matkaa. Minä perässä, koska vastaantuleva auto oli edelleen huitsin nevadassa. Siinä me körötellään tietä, jolla on 60 km/h rajoitus, meille riittää nopeudeksi 30, mitä sitä turhaa kiirehtimään, ehtiihän sitä jarruttelemaan enempi kun ei liikaa hätäile. Seuraavassa risteyksessä tiemme erkanivat. Onneksi, muuten Jarrumies olisi saanut painaa taas jarrua ja puida nyrkkiä kun tuhkanharmaa paholainen olisi karauttanut jarruvaloista ohi ja pyyhältänyt matkoihinsa.

Mietiskeltyäni asiaa sain aiheesta vielä sen myönnytyksen, että saattoihan herralla olla ihan oikeasti vain villi auto, joka olisi halunnut irroitella, ja sen takia kuljettaja joutui jarruttelemaan. Mutta siinä tapauksessa keski-ikäinen herra oli valinnut itsellensä väärän auton, mutta se onkin sitten jo toinen tarina...